

|
 |
|
|
|
|
|
| |
Johto ja esikunta
Esikunnan rooli Maanpuolustuskorkeakoulussa vastaa pitkälti muiden yliopistojen hallintoyksiköiden roolia.
Johto
- Rehtori johtaa, ohjaa ja valvoo korkeakoulun toimintaa.
- Vararehtori vastaa opetuksesta.
- Tutkimusjohtaja johtaa tutkimustoimintaa ja tutkimusneuvostoa sekä tieteellistä jatkokoulutusohjelmaa.
- Hallintojohtaja johtaa esikunnan toimintaa.
Esikunta
- Kehitysyksikkö vastaa korkeakoulun toiminnan ja resurssien suunnittelusta, valmiuden ylläpitoon liittyvistä asioista sekä laatujärjestelmän kehittämisestä.
- Henkilöstöyksikkö vastaa henkilöstöjohtamisesta ja osaamisen kehittämisestä sekä rekrytoinnein että osaamisen kartoituksen avulla. Se hoitaa Maanpuolustuskorkeakoulun virka- ja tehtävänimikkeitä, henkilöasioiden hoitoa, henkilöstön rekrytointia ja palvelusuran suunnittelua sekä tehtävään määräämistä, nimittämistä ja ylentämistä. Henkilöstöyksikköön kuuluva sotilaspappi vastaa korkeakoulun hengellisestä ja kirkollisesta työstä.
- Palveluyksikkö vastaa Maanpuolustuskorkeakoulun eri toimijoiden tarvitsemien palveluiden tuottamisesta. Palveluyksikköön kuuluvat:
- Tietohallintoala vastaa tietokone- ja informaatiotekniikan hankinnasta, ylläpidosta ja tuesta sekä lanka- ja matkapuhelimista. Tietohallintoalan palvelut ja ohjeet löydät tietohallintoalan omilta sivuilta.
- Turvallisuusala vastaa Maanpuolustuskorkeakoulun kokonaisturvallisuuteen liittyvästä suunnittelusta ja toteutuksesta.
- Huoltoala vastaa korkeakoulun yleishuollosta, materiaalitoiminnasta sekä kiinteistöjen hallinnoinnista.
- Taloushallintoala vastaa taloussuunnittelun raportoinnista sekä maksuliikenteestä ja hankintatoiminnasta.
- Viestintäala hoitaa korkeakoulun sisäistä ja ulkoista viestintää sekä vierailuja
- Johdon sihteeripalvelut
- Asiakirjahallintopalvelut

|
|