MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULUN STRATEGIA 2006-2016
JOHDANTOTämä asiakirja sisältää Maanpuolustuskorkeakoulun strategiset lähtökohdat ja tavoitteet sekä toiminnallisia linjauksia seuraaville kymmenelle vuodelle. Strategian taustalla vaikuttavat tulevaisuusodotukset tätä pidemmälläkin aikajaksolla.
Sotatieteet on laaja käsite ja monialainen kokonaisuus, jota sitovat yhteen sodat, kriisit ja niihin liittyvät turvallisuusuhkat sekä pyrkimykset näiden ehkäisemiseen. Maailman muuttuessa muiden muassa globalisaation, väestönkasvun ja luonnon kasvavan kuormituksen seurauksena mainittujen ilmiöiden ja toimintojen odotetaan jatkavan jo havaittua muutostaan jatkuvasti ja jopa voimistuen. Nykymaailmassa sotatieteet eivät voi rajoittua vain sotilaalliseen turvallisuuteen ja puolustukseen, vaan todellisuutta ja tulevaisuutta on kyettävä tarkastelemaan laaja-alaisemmassa turvallisuuden viitekehyksessä. Ilman tällaista viitekehystä on mahdotonta tutkia ja ymmärtää sotilaallista turvallisuutta ja puolustusta.
Sotatieteellisenä yliopistona Maanpuolustuskorkeakoulu vastaa osaltaan niihin tutkimus-, opetus- ja oppimishaasteisiin, joita seuraavan kymmenen vuoden aikana yhä kiihtyvä ja syvällisiä muutoksia sisältävä turvallisuusympäristöjen kehitys tulee asettamaan puolustusjärjestelmille, sotilaallisille laitoksille, päällystölle ja yksittäisille sotilaille sekä muille turvallisuutta tuottaville toimijoille. Maanpuolustuskorkeakoulu vastaa myös niihin kulttuurisiin, poliittisiin ja taloudellisiin haasteisiin, jotka vaikuttavat sekä kansallisen että kansainvälisen korkeakoulutuksen kehitykseen. Turvallisuuteen liittyy olennaisesti myös globalisaation myötä voimistunut työelämän voimakas muutos sekä informaatio ja kommunikaatioteknologioiden valtaisa kehitys, jotka nekin ovat tuoneet tullessaan uusia turvallisuuteen liittyviä haasteita.
Suomen turvallisuuspolitiikan muotoilu on jo vuosikymmeniä tukeutunut itsenäisyyden ja kansalaisten elinmahdollisuuksien turvaamiseksi hahmotettuun ulkopolitiikan ja eri hallinnonalat kattavan kokonaismaanpuolustuksen järjestelmään. Turvallisuusajattelun maantieteellinen laajentuminen ja alakohtainen syventyminen eri uhkatyyppien ajankohtaistumisen seurauksena ovat jo johtaneet hallinnonalojen entistäkin laajempaan ja syvällisempään turvallisuusyhteistyöhön. Sitä ilmentää Suomessa konkreettisesti uusi Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia. Tämänsuuntaisen kehityksen odotetaan jatkuvan. Maanpuolustuskorkeakoulu pyrkii kriittisesti ja aktiivisesti paikantamaan oman roolinsa, asemansa, statuksensa ja erityiset tehtävänsä turvallisuuteen, kriiseihin, sotiin ja puolustukseen liittyvien kysymysten muuttuvassa kentässä. Kehityshakuisena korkeakoululla on tässä strategiassa määritelty tahtotila ja käsitys tulevaisuudesta sekä strategiset tavoitteensa ja linjauksensa etenemiselleen kohti tahtotilaa.
Tämän asiakirjan ensimmäinen luku esittelee korkeakoulun mission lähtien nykysäädöksissä olevista tehtävistä. Luku sisältää myös tehtävät suomalaisen yliopistolaitoksen osana, keskeisten arvojen määrittelyn ja organisaatiorakenteen kuvauksen. Toisessa luvussa esitetään visionäärisesti tila, johon korkeakoulu pyrkii vuoteen 2016 mennessä. Sitä seuraavat korkeakoulun strategiset tavoitteet ja niiden tavoittelemisessa käytettävät toiminnalliset linjaukset sekä eräitä merkityksellisiä toiminnan linjauksia. Strategian muutostarve tarkastetaan vuosittain.

|