| |
Sotamuseon kokoelmat
Sotamuseon kokoelmat koostuvat esine- ja valokuvakokoelmista. Kokoelmat karttuvat lahjoitusten ja puolustusvoimilta kirjanpitosiirtoina saadun materiaalin muodossa.
Sotamuseo kerää Suomen puolustusvoimien vaiheisiin ja Suomen sotahistoriaan liittyvää esineistöä ja valokuvia. Sotamuseoon ei talleteta systemaattisesti yksittäisiin henkilöihin liittyviä asiakirjoja.
Jos haluaa tietoja esimerkiksi sukulaisensa vaiheista viime sodissa, tulee ottaa yhteyttä Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteeseen.
Esineet
-
lippu-, kunniamerkki-, ase-, varus- ja taidekokoelmat
-
noin 200 000 esinettä, joista vain osa on esillä perus- tai erikoisnäyttelyissä valtaosan ollessa varastoituna tai tutkimuskokoelmiin järjestettynä
-
esineistöä on Ruotsin vallan ajoilta nykypäivään painopisteen ollessa itsenäisyyden ajassa
 
Valokuvat ja kuva-arkisto
-
Sotamuseon kuva-arkistossa on aineistoa lähinnä 2. maailmansotaa edeltävältä ajalta, mm. 1800-luvun lopun suomalaiseen sotaväkeen, vapaussotaan, suojeluskuntiin ja Lotta Svärd -järjestöön liittyviä kuvia.
-
Kuva-arkisto palvelee näyttely-, tutkimus- ja julkaisutoimintaa
-
Arkistossa on noin 200 000 valokuvaa
Talvi-, jatko ja Lapin sodan valokuvat on pääasiassa talletettu Puolustusvoimien Kuvakeskukseen, missä on myös pääosa henkilökuvista (esim. sodan ajan henkilökuvat).
Kuva-arkiston palvelut
-
Käynneistä kuva-arkistossa on sovittava etukäteen. Arkisto on avoinna pääasiassa virka-aikana maanantaista perjantaihin klo 8-16.
-
Kun tarvitset kuva-arkiston palveluja, ota yhteys arkistonhoitajaan, puhelin 0299 530 256. Kuvakyselyjä voi tehdä myös lähettämällä sähköpostia osoitteeseen sotamuseo (at) mil.fi.
-
Kuvapalvelut ovat maksullisia.Kuvat toimitetaan sähköisessä muodossa: skannatun kuvan hinta on 7 e / kpl ja cd-levyn hinta 4,50 e / kpl. Mikäli kuvat julkaistaan, veloitetaan 46 euron suuruinen julkaisupalkkio / kuva / kerta.

|